sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Viisuhuumaa ja turbaaneja

Nyt on taas viikko hurahtanut ja tapahtumaa ollut. Viime lauantaina tosiaan oli kauan pelätty Likkojen lenkki ja hauskaa oli.



Matkahan oli 8,5 km joka juostiin Annan kanssa aikaan 1:15. Ihan tyytyväisiä oltiin. Jotenkin vaan oletti että oltaisiin päästy siihen tuntiin kun juostiin paljon enemmän kuin Elixian hölkässä. Tosin kun kotona aloin katselemaan sport trackerin tallentamaa matkaa niin ilmoitti se pituudeksi vähän yli 10 km. Joten jos tuo pitää enemmän paikkansa niin sitten ollaan todella tyytyväisiä. Paransimmehan aikaamme vartilla. Ennen tapahtumaa mietimme hieman korkealta tuntuvaa hintaa (34 €), mutta paikalle päästyämme olimme kyllä ihan tyytyväisiä ja mielestämme saimme rahoillemme vastinetta.

Lenkillä henki oli iloisempi ja rennompi kuin elixian tapahtumassa ja maaliin tultaessa oli viivalle kerääntynyt rivit harrikoita jotka kannustivat loppukiriin moottorit hurraten. Mielummin minä tälläisen loppukirityksen otan kuin sen että joku huuta viivalla tosissaan megafoniin: " JAKSAA! JAKSAA! Tytöt nostaa vielä jalkaa ja juoksee!!!". Eväät oli todella hyvät lenkin jälkeen. Oli pastasalaattia, mahtavaa saaristolaisleipää, jugurttia ja vettä. Ja tietenkin kaiken kruunasi Jukka Poika.



Ei jääty katselemaan Tuure Kilpeläistä vaan suunnattiin kotiin pienille päiväunille kun illalla pystytettäisiin meidän olohuoneeseen euroviisukatsomo! Illan tulle Anna saapui viisukatsomoon ja kannustus alkoi.



Tänä vuonna todella toivoin ja uskoin että Suomi olisi pärjännyt. Biisi oli tarttuva ja menevä. Mutta ehkä sitten se oli se suudelma siinä lopussa mikä pilasi mahdollisuudet. Siitä olin kuitenkin todella yllättynyt ja HYVIN järkyttynyt että emme saaneet yhtään pistettä Virolta tai Ruotsilta. Ainoat pohjoismaiset pisteet taisi tulla Tanskasta!!!! Ei kyllä tarvitse täältä sitten ensi vuonna odotella pisteitä! Kun itäblokin maat pitää yhtä ja lahjovat Äiti Venäjää niin kyllä meidän Pohjolan pitäisi pitää yhtä!! Kuten jo nähtävästi selvisi olen pettynyt tämän vuoden viisumenestykseen. Voittoa en olisikaan toivonut taloustilanteiden takia mutta olisi se 10 parhaan joukkoon pääsy ollut mukava. Muutamana aikaisempana vuonna kun en ole uskonut edes yhteen pisteeseen. Esim. Teräsbetoni ja Paradise Oscar. Voi häpeä!
 Tarjolla viisukatsomossa oli nakkirullia, vuohenjuusto salaattia ja jälkiruuaksi ensimmäistä kertaa päätin tehdä tee se itse-jäätelöbaarin.



 Maanantaina Ruuaksi päätin tehdä lohisalaattia kun ilmakin alkoi olla painostava ja kuumat ruuat eivät silloin houkuttele.

Tiistaina päätin lähteä Ikeaan hakemaan kauan odottamaani hyllykköä parvekkeelle, jotta saan romunurkan siistimpään kuntoon ja pervekkeen sisustusta lähemmäs valmista. Netistä katsoin että pieni neljän lokeron expedit ei paina kuin 17 kiloa ja on kohtalaisen kokoinen paketti. Bussilla siis huristelin Ikeaan ja tarttuihan sieltä sitten mukaan muutakin kuin hylly (joka varaston kyltin mukaan painoikin 20 kiloa). Täytyihän hyllyyn ostaa yksi kori kaikelle Poikaystävän tekniikka romulle ja kiva kesäkukkanen hyllyn päälle. Ja uusi tyynykin lähti mukaan kun halvalla sai. Bussia odotellessa sitten aloin miettimään että miten nämä raahataan kotiin.


 Eihän tosin matkat olleet pitkät. Keskustorilla lyhyt bussin vaihdossa ja kotona noin 200 metrin matka pysäkiltä kotiin. Ja hyvin matka menikin, hieman alkoi toinen käsi krampata juuri ennen rappua ja jouduin pitämään pienen tauon. Kasattuani hyllykön raahasin sitä parvekkelle ja eiköhän juuri oviaukkoon jumittauduttuani alkanut oikean jalan varpaista vetää suonta. Siinä sitä sitten yritin saada loppumaan kun en saanut edes hyllyä laskettua alas. Lopulta sain hyllyn paikalleen ja tavarat siihen. Nyt on tilaa ja siisti parveke.



 Torstaina sain saapumisilmoituksen Annalan siwasta että mahdolliset hääkenkäni on saapuneet. Lähdin niitä siis hakemaan. Sinne päin mennessä juoksin suuren osan matkasta ja takaisin tullessa en oikein laatikon kanssa pystynyt juoksemaan mutta ripeästi kotiin kävelin. Ja kyllä, vihdoinkin on ratkaistu kenkäongelma. Siskon häihin on kengät löydetty. Ja ne ovatkin sitten täydelliset. Kävin myös alkuviikosta katselemassa uutta Vamos kenkäkauppaa hämeenkadulla ja sieltähän sitten mukaan tarttui nämä vallan söpöt varvastossut. Sopiin vähän hienompaankin asuun.




Tänä lauantaina sitten töiden jälkeen suuntasin firman pippaloihin ja päälle valikoitui jo viime talvena hankkimani ihana vihreä mekko. Päähäni pikaisesti keksin kietaista bolerostani turbaanin kun unohdin tietenkin aamulla ottaa aurinkolasit mukaan ja kattoterassillahan sitä iltaa vietettiin.





Tämä sunnuntai meni Poikaystävän kanssa parvekkeella maaten ja aurinkoa ottaen. Ruuaksi valmistin perus wokkia. Helppoa ja nopeaa. Nyt sitten alkoi kolmen viikon kesälomat. Katsotaan sitten ensiviikolla miten olen aikaani kuluttanut. Jossain vaiheessa matka käy taas Helsinkiin päin ainakin.

torstai 16. toukokuuta 2013

Kauniita maisemia ja askartelua klo 2:30

Juu eli kuten laitoin muistiin itsellekin eli Elixian hölkkä mentiin Annan kanssa aikaan 1:25. Eli ihan tyytyväisiä ollaan itseemme. Kun ei siis olla tuota hölkkäämistä kauaa vielä harrastettu. Vielä keskiviikkona päätimme hienosti urheilijamaisesti mennä pispalaan piknikille illalla. Tarjolla oli viiniä, juustoja, pähkinä-rusinapatonkia ja macaronseja. Samalla neuvoteltiin taktiikasta jolla päästään maaliin asti. Ja mikäs se oli näissä maisemissa illanvietto.


 Strategiaksi sitten päätimme tämän:
Mentiin kevyesti kävelyä ja hölkkää vaihdelle ja kun alkoi hölkkä hieman jo hengästyttämään vaihdettiin kävelyyn jotta varmasti jaksetaan koko matka. Kun ei olla siis aikaisemmin vedetty näin pitkää lenkkiä hölkkällä. Kävely reissuja ja pyöräilyä ollaan menty pidempää matkaa mutta niihin on aikaakin käytetty enemmän. Ihan hyvältä tuntui ja kivasti oli juomapisteitä muutama matkan varrella jotta sai vettä tai urheilujuomaa nauttia. Ja matkan varrella olleet jorpakot houkutteli uimaan mutta matkaa oli jatkettava.

Olihan se kiva ilmaiseksi tapahtumaksi. Hieman kyllä pettymystä tuotti "tuotekassi" ja lenkin jälkeen tarjottu eväs, joka oikeastaan koostui tuotekassin sisällöstä. Mutta kyllä se nyt kelpasi kun ei ollut aamupalaa kerinnyt syömään. Lenkille otin siksi varmuudeksi mukaan proteiinipatukan mutta ei siihen onneksi tarvinnut turvautua. Maisemat nyt oli perus metsää ja teiskontien vartta. Ja jotenkin kyllä nauratti kun päästiin teiskontielle ja tajusi että ollaan linnainmaalla asti ja kuinka pitkä matka tuntui olevan vielä takaisin TAYS:lle. Siinä meinasi jo hieman alkaa väsyttämään mutta eihän tuo matka sitten ollutkaan niin pitkä miltä se sielun silmin näytti. Naureskeltiin jo Annan kanssa että hypätään bussiin ja jäädään pysäkkiä ennen pois ja juostaan maaliin.

Myös siitä ollaan tyytyväisiä että samaan aikaan osa juoksi puolimaratoonia ja heistä meni ohi vain kolme ensimmäistä hieman ennen kun päästiin maaliin. He siis juoksivat saman lenkin kahdesti. Kun sitten saatiin koitokseen tämä hölkkä ja kotiin päin lähdettiin naureskeltiin että kestää varmaan sama aika kun kavutaan kalevan kankaalle bussipysäkille, mutta ripeästihän se meni. Kotiin päästyäni nautin pitkästä suihkusta ja venyttelystä. Tosin kuitenkin seuraavana päivänä toinen pakaralihas oli aivan jäätävässä kunnossa. Muuten oli hyvä olo.

Siskonikin tuli tuolloin torstai iltana kyläilemään viikonlopuksi. Tai no siis kyläilyn teemana oli saada hänen hääkutsunsa valmiiksi jotta saatiin ne postiin maanantaina. Perjantai meni töissä ja lauantaina kierreltiin aamupäivä kaupungilla. Käytiin syömässä koskikeskuksen Daddy's ravintolassa ja kotiin päästyämme aloimme tehtailla kutsuja loppuun. Ja siinähän sitä sitten meni aikaa. Nukkumaan päästiin klo 2:30. Tai sisko jäi vielä kirjoittamaan kuoriin osoitteita.
Mutta kaikki saatiin valmiiksi ja tyytyväisiä ollaan.



Lauantaina käytiin vielä siskon kanssa lenkilläkin illalla. Ja taas huomasi miten se onkin helpompaa kun on seuraa. Onko se jotenkin alitajuntainen juttu että jaksaa paremmin juosta kun on kaveri vai osaako sitä sitten juosta oikeaa tahtia kun puhuu samalla? Miettiikö yksinään juostessa sitten sitä henkitystä ja juoksun raskautta niin paljon? Tehtiin kiva 4,5 kilometrin lenkki ja hyvältä tuntui.

Maanantaina kiikutin sitten kutsut ihan postikonttoriin kun pelkäsin että joku kuitenkin päättää tuikata juuri sen postilaatikon tuleen tai kataa sitsään vettä johon kutsut on laitettu. Joten oman hyvinvointini taateen vein kutsut konttoriin. Nyt sitten heinäkuun loppuun asti täytyy vastailla kaikkiin tuntemattomiin numeroihin ilmoittautumisia odotellen. Onneksi olen ladannut fonecta caller palvelun joten ainakin osa numeroista varmasti löytyy.

Maanantaina töiden jälkeen lähdin myös lenkille ja testasin samalla onko siinä kaverin kanssa juoksemisessa kyse siitä puhumisesta. Supisin siis itsekseni aina kun ei ollut vastaantulijoita. Ja ei se kyllä auttanut. Puuskutin enemmän kuin siskon kanssa lenkkeillessä vaikka omasta mielestä juoksin samaa vauhtia samat pätkät. Kai se siis on joku vertaistuki juttu sitten. Mutta lenkin jälkeen tuntui kyllä jotenkin niin hyvältä.

Tiistaina ei sitten aamulla tuntunutkaan niin hyvältä. Johtui kai myös ilman lämpötilasta joka oli "hiukkasen" korkeampi kuin illalla. Kävin siis juoksemassa ihan pienen noin 1,8 kilsan lenkin ennen kuin tein kotona lihaskunto harjoituksia. Ja jo tuo pieni lenkki otti muka voimille niin kauheasti. Sain kuitenkin tehtyä kaikki ajattelemani lihaskunto jutut mutta hiki valui kuin saavista koko ajan. Eilen päästin pitää välipäivän ja tänään sitten suuntaan taas lenkille kun pääsen töistä kotiin.

Huomenna sitten kaupungille päivällä ja terassille nauttimaan auringosta, sekä illalla vielä pienellä lenkille. Lauantaina olisi sitten Likkojen Lenkki ja se ei enään onneksi pelota miten siitä selviää kun on jo 10 km hölkätty. Toivottavasti päästäisiin kuitenkin vaikka tuntiin tuo 8,5 kilometriä hölkkäämään.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Mustia pilviä ja auringon paistetta

Viime lauantaina lähdettiin poikaystävän kanssa samaan aikaan lenkille. Tosin eri suuntiin ja eri kulkuvälineillä. Enkä välttämättä olisi edes saanut itseäni lenkille ellei hän olisi hieman patistanut. Itse suuntasin uudelle reitille juosten ja hän lähti polkupyörällä kiertämään Hervantaa. Harmikseni en saanut sports trackeria päälle joten lenkin pituus ja muu jäi arvailujen varaan. Noin puoli tuntia kuitenkin ajallisesti meni ja 2 juoksu osuutta tein, toinen lyhyempi ja toinen pidempi koska juoksin alamäkeen. Lopuksi tein vielä lyhyen loppu spurtin ja kirmasin pienen mäen ylös kotiovelle. Ihan hyvältä tuntui ja lenkin päälle vielä tein lihaskuntoa.

Sunnuntaina en meinannut ensin käydä juoksemassa ollenkaan. Mutta iltapäivällä istuin sohvalla ja alkoi musta pilvi kasvamaan pään päällä. Jotekin vaan alkoi harmittamaan ja oli pakko lähteä pikku juoksulle. Vein samalla vapuksi lainaamani elokuvat takaisin makuuniin ja sitten pyrähdin pienen mutta nopean lenkin "korttelin" ympäri takaisin kotiin. Olisko ehkä ollut hieman alle kilometrin. Sunnuntaina poikaystäväni halusi myös pitkästä aikaa ruuaksi kanakeittoani ja sitähän sitten tehtiin yhdessä taas puolelle pataljoonalle.



Maanantain ei paljon 12 tunnin työpäivän jälkeen lenkkeilty mutta tiistaina meninkin sitten ennen töitä salille. Tein uusia liikkeitä ja keskityin reisiin. Tietenkin tein normaalit 150 vatsaa ja punnerrukset ym.Treenin jälkeen kerkesin vielä hetkeksi saunaan nauttimaan. Ja tietenkin jatkoin hemotteluani ja kävin ensimmäistä kertaa hakemassa viereisestä Pannu & Huone bistrosta kokeiluun lounasta. Mukaan tarttui täytetty paprika lisäke salaatilla ja riitti mainiosti evääksi töihin. Ja maittavaa oli. Heidän käyttämänsä vinegrette on todella herkullista.



Eilen päätin myös "aloittaa" kesäpukeutumisen kun mistä sitä tietää jos nämä on ne kesän ainoat lämpimät aurinkoiset päivät. Suomen kesästä kun ei voi tietää. Tänään sitten päälle valikoitui vielä vähän kesäisempää, hieman ranska inspiraatiota.


Tänään sitten illalla suuntaan vielä Annan luokse pitämään pientä suunnittelu palaveria huomista varten. Ehkäpä nautimme hieman viintä ja Eurooppalaisen ruokatorin herkkuja. Taitaa taas olla pakko käydä noutamassa muutama paketti taivaallista normandian juustoa. Viimeksi kun myyjältä sain tietää että sen voi pakastaa niin täytyy varastoon hankkia kun ei aina ole saatavilla. Ja hinnassakaan ei ole valittamista 3 kpl / 10 €.

Huomen illalla myös Siskoni tulee kyläilemään ja loppuviikko meneekin sitten hänen hääkutsujensa viimeistelyssä ja kai sitä joutuu ideaparkkiinkin lähtemään. Loppu viikosta ja Hölkästä sitten lisää sunnuntaina. Palaillaan...

perjantai 3. toukokuuta 2013

Klara vappen ja bootylicious kuolema

Taas on arki päällä vapun jälkeen ja sanomattakin kai selvää että tiistaina ja keskiviikkona jäi treenaukset vähän vähemmälle. Maanantaina kävin kyllä lenkillä ja hyvin meni. Juoksu osuudet oli molemmat yli 6 minuuttia. Ensi viikon torstaina tosiaan sitten on tuo testi juoksu Annan kanssa. Mitäköhän siitäkin tulee. Hieman maanantain lenkillä otti taas pohkeesta mutta hyvässä sovussa kuitenkin mentiin loppuun asti.

Tiistaina töiden jälkeen piti mennä salille mutta tajusin aamulla että en kerkiä sitten enään kauppaan, joten vappu voitti salin tällä kertaa. Kaupasta tarttui mukaan kaikenlaista herkkua illalle ja aamun brunssille. Illan päätin viettää kotona leffojen parissa lämpimässä. Turha sitä keskustaan lähteä kylmään sateiseen ilmaan kun kaikki paikatkin olisi täynnä ja yöllä on turha päästä bussiin, kokemuksesta voin sanoa. Poikaystäväni vietti tietenkin perinteistä Teekkari wappua ystäviensä kanssa keskustassa ja joutui sitten kävelemään kotiin aamulla kun täysi bussi pyyhälsi ohi. Minä nautin juustoja, viiniä ja kuoharia kera leivoksen.


Aamulla tosiaan nautin yksin brunssia poikaystävän katsellessa vierestä mehua hörppien. Brunssilla tietenkin pekonia, munia, nakkeja ja croisantteja marmelaadilla ja kuoharia päälle. Brunssin jälkeen suuntasimme kaupunkiin katselemaan perinteistä Teekkarikastetta tällä kertaa hiukan haikein mielin kun tänä vuonna kastettiin poikaystäväni killan viimeiset fuksit. Aurinko paistoi ja hienoa oli, hieman välillä kylmähkö tuuli haittasi. Ja kuoharia tietysti nautittiin myös.







 
Torstaina pääsin taas töiden jälkeen salille. Päivällä ajatuksena oli vetää kaksi 30 minuutin jumppaa putkeen ja sitten kotiin päästyä käydä vielä lenkillä. Ei ihan mennyt nämä suunnitelmat putkeen. Ensimmäisenä olin cardio energyssä alkulämmittelyssä ja sitten pääsin kokeilemaan uutta Bootylicious tuntia. Apua!!! Naureskelin ensin mielessä kun ohjaaja hehkutti omien lihastensa olleen tunnin jälkeen neljä päivää kipeänä, mutta mieli muutti nopesti tunnin alettua. 
 
Tunti oli ihan mielenkiintoinen ja uskon sen todella tepsivän pakara-, reisi- ja vatsalihaksiin muutaman kerran jälkeen. Tämä tunti tosin oli yhtä sähläystä kun oli kyseessä siis aivan ensimmäinen kerta kun tunti vedettiin. Sali oli tupaten täynnä ja liikkestä liikkeeseen vaihdettiin sekunnin sadasosassa. Ja välillä kaikki pyöri ympyrää sekaisin liikkeistä. Jatkossa uskon että on hiukan väljempää ja tunti selkeämpi, toivottavasti. Hiki kyllä valui nytkin ja aamulla kipeänä oli pohkeet ja alaselkä. Reidet ja pakarat eivät kyllä ole kipeänä mutta ehkä venyttelin tarpeaksi kotiin päästyäni. Ensi viikolla yritän päästä aamusta ennen töitä näille tunneille. 
 
Tänä perjantaina kerkesin aamulla nauttimaan kunnon aamupalan ja päätin paistaa pitkästä aikaa meille ihania amerikkalaisia pannukakkuja. Illalla suuntaan Annan luokse nautiskelemaan hyvästä ruoasta ja juomasta.