torstai 18. huhtikuuta 2013

Sisäliikkaa ja sluibailua

Eilinen ei kyllä mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Aamulla taas kerran harmaus peitti koko taivaan ja lenkkifiilikset oli alhaalla. Ja koko päivä olisi käytettävissä. Ajatuksissa oli mennä salille iltapäivästä, mutta aamun aikana ei kuitenkaan innostus iskenyt. Yhden aikaan lähdin kaupungille auttamaan ystävääni. Hän pitää lasi näyttelyn kesäkuussa ja tarvitsi nyt kuvan näyttelyjulisteeseensa. Kun valmistauduin lähtöön palloilin vielä salille menemisen ja löhöilyn välillä. Lopulta päädyin löhöilyyn ja ai että kun harmitti ulos päästyäni.

Bussipysäkille päästyäni raikas ilma olikin saanut minuun sen verran puhtia ja innostusta että olisin sittenkin halunnut lähteä salille, no nyt on enään myöhäistä juosta hakemaan salikamppeita. Aurinkokin alkoi pilvi verhon takaa kurkkimaan. Päätin siinä sitten että lähden lenkille kun pääsen kaupungilta kotiin. Kävimme ottamassa kuvia julisteeseen ja saimmekin muutaman käyttökelpoisen kuvan, samaan syssyyn saatiin kerrottua Aamulehden toimittajalle tulevasta näyttelystä, jos hän vaikka olisi kiinnostunut tekemään siitä pienen jutun. Kuvausten jälkeen päädyttiinkin sitten yhdille ja siitä vielä kahville ja kakulle. Noo kyllä mä vielä sinne lenkille kerkiän...

Neljän jälkeen pääsin takaisin kotiin ja hetken sohvalla maattuani päätin nostaa perseeni ylös ja lähteä ulos. No tuliko siitä sitten mitään?!? Ei todellakaan. Tuuli oli yltynyt sen asteiseksi että se riepotteli meikäläistä joka suuntaan ja jo kävely oli työn takana. Päätin siis pian kääntyä takaisin ja siirtyä sisäliikuntaan niin kuin alun perin olin suunnitellut. En tosin jaksanut enään lähteä kaupungin toiselle puolelle salille joten pidin kuntopiirin kotona. Meillä on olohuoneessa nyt kuntopyörä kun Herralla meni alku vuodesta polvi rikki laskettelun yhteydessä ja kuntous on käynnissä.

Hyppäsin siis pyörän selkään ja poljin puoli tuntia katselle Gordon Ramseyn kokkailuja. Sen jälkeen tein 100 vatsalihasta eri tyyleillä, 25 kerrallaan, ja välissä käsipainoilla yritin saada näitä naisten niin rakastamia alleja poistumaan. Lopuksi vielä kyykkyjä jotta pakarat pysyy kunnossa ja kai siinä pari punnerrustakin meni. On se kyllä noloa kun saa enään juuri ja juuri kolme miesten punnerrusta. Intin loppussa niitä meni kuitenkin 10. Venyttelyjen lopuksi sain taas vihdoin varpaista kiinni kunnolla. Se kun ei ole minulta onnistunut sitten vauvaiän. Illalla piti vielä tyhjä aivoisena saada pakattua kamat loppuviikon Helsingin reissua varten. ja kun piti yrittää jättää laukkuun tilaakin jotta voi taas tyhjentää Äidin pakastinta. Ja mukaan piti mahduttaa lenkkivaatteet ja bilevaatteet jos vaikka sitä johonkin lähtee. Ja vain yhdet korkkarit mukaan!!! Miten minä voisin jo torstaina päättää mitä tekee mieli laittaa baariin lauantaina. Otin loppujen lopuksi 2 yläosaa ja 2 alaosaa mukaan. Niillä täytyy pärjätä tai käydä sitten siskon kaapilla tai kaupassa ale myynnissä. Korkokengätkin valikoitui kun olin istunut puoli tuntia kenkäkaappini edessä.

Tänään pitäisi sitten lähteä lenkille ja eiköhän täällä Helsingissä tule vettä kuin Esterin P*****stä. Mutta nyt on vaan mentävä, muuten tästä ei tule mitään. Ei se ole kuin puoli tuntia ja vettä se vaan on. En tosin taida saada siskosta ja hänen koiristaan lenkkiseuraa. Tosin voisin kyllä ottaa isomman koiran mukaani, sitä kun ei pieni vesi sade haittaa niin kuin pientä Diiva Almaa.

1 kommentti: