Sadetta ja supistelevia suonia

Tosiaan eilen illalla tuli vettä taivaan täydeltä ja mietittiin jo siskon kanssa että lähteäkkö ulos ollenkaan. Äiti kurkki ikkunasta: "nyt sataa lujempaa"-"nyt ei sada"-"taas sataa", meidän seistessä valmiustilassa eteisessä. Lopulta klo21:30 päätimme uhmata luontoa ja lähteä kävelylle koirien kanssa. Viiden minuutin jälkeen housut tarrautuivat reisiin kiinni ja alkoivat valua alaspäin joka askeleella, korviin satoi ärsyttävästi pieniä pisaroita ja lippis meinasi lähteä tuulen mukaan. Ilma oli onneksi raikas ja tuuli lämmin joten ei aivan älyttömästi ärsyttänyt. Ensimmäisellä juoksuosuudella juoksin hiljalleen siskon vierellä 4:22 ja toisella osuudella 7:23. Kyllä sen huomaan miten se toisen läsnä olo auttaa. Oli todella helppoa pysyä samassa hitaassa tahdissa eikä juossut henkihieverissä. Puhumaan pystyi puuskuttamatta mikä onkin tarkoitus. Voi kun saisi kotonakin jonkun lenkkiseuraksi, paljon mukavampaa kun tuo lenkkeily on yhdessä. Viisi kilometriä lenkillemme tuli mittaa ja jälkeenpäin olo oli virkeä, mutta kyllä unikin tuli helposti noin puoli tuntia venyttelyjen jälkeen.

Tänään kävin jo klo 13 lenkillä. Iltapäivällä kun olimme menossa Äipän kanssa verenluovutukseen niin lenkki ei tulisi kysymykseen illalla. Hieman oli taas pohkeet jäykkänä eikä tuntunut yhtä helpolta kun eilen mutta se taisi vaan johtua yksinään olosta. Molemmat 4 minuutin juoksuosuudet kyllä sain juostua mutta puuskutin kyllä rapulle päästyäni. Kolmen aikaan lähdin kaupunkiin ja suunnistin Mikonkadun Intersporttiin kun Äitini oli aamulla soittanut että siellä oli adidaksen juoksukenkiä 50€ (norm. 140€) ajattelin käydä katsomassa josko vielä löytyisi kokoja. Ja olihan siellä vielä montakin paria ja omaa kokoakin löytyi. Nyt siis huomenna jalkaan uudet ihanuudet.

Kenkien oston jälkeen suuntasin Sanomatalon aulaan odottelemaan Äitiä. Siinä samalla nappasin kuvan kengistäkin. Verenluovutus nyt ei taas mennyt nappiin mutta eihän se olekaan mennyt ensimmäisten kolmen kerran jälkeen koskaan. Taas yritettiin molemmistä käsistä. Vasemmasta ei saatu edes näytepussia täyteen joten siirryyttiin kokeilemaan oikeasta kädestä. Siitä saatiin näytepussi ja 200ml jonka jälkeen virtaus hidastui liikaa ja kone alkoi piippaamaan eikä neulan liikkutelukaan auttanut joten luovutus piti keskeyttää. 

Ärsyttää kun sitä on niin vaikea minulta saada kun veriryhmänikin on tärkein O-. Joka kerta kyllä kaikkeni yritän ja onnekas olen siinä ettei neulan liikuttelu ja muu tunnu pahalta jotta hoitajat voivat kaikkensa myös yrittää. Yleensä kuitenkin saada toisesta kädestä pussi täyteen jotta veri saadaan käyttöön. Hoitaja vaan totesi että minulla on supistelevat suonet jotka välillä tuppaavat katoamaan. Yritimme myös olla mahdollisimman hiljaa jottei suoneni tajuaisi että neula on kohta tulossa mutta ei se näyttänyt auttavan. 

Ajattelin etsiä netistä josko olisi jotain keinoja tai ruokia millä verisuonet saisi parempaan kuntoon ja supistelu loppuisi. Vai olisiko kellään teistä ideoita? Mietityttää mistä tämäkin johtuu kun ensimmäiset kolme luovutus kertaa menivät todella hyvin mutta nyt joka kerta joudutaan molempiin käsiin neula tökkäämään. Ja usein monen eri henkilön jälkeen luovutus asta onnistuu. Pitäisiköhän aloittaa heidän kesken kisa: Kuka saa Sannalta täyden pussin verta? Palkintona arvokas veripussi jolla pelastaa hengen.

 Lohdutukseksi päätin hakea pakaste sushin. Minulle kelpaa vaikka rapu kyllä onkin vähän sitkeää.

Huomenna siis illalla lenkkipolulle siskon ja koirien kanssa uudet tossut jalassa. Pystyyköhän sitä hiljakseen edes juoksemaan vai rävähtääkö kuin Usain Bolt?