torstai 11. huhtikuuta 2013

Eka juoksutreeni

Juu siis tein eilen ohjelman ensimmäisen treenin ja kyllä hävettää.
Olin jo ajatellut että kyllähän se alku on helppoa että voikohan heti siisrtyä seuraavan viikon treeneihin. Ensimmäinen treeni kun oli 5 minuuttia kävelyä, 2 minuuttia juoksua, tauko ja sama uusiksi. Juu...jos nyt ei ihan heti siirrytä seuraavalle viikolle. Toisen 2 minuutin juoksun aikana alkoi jo naurattaa ja hävettää kun naama punaisena puhkun ja puhisen jotta jaksan juuri ja juuri juosta koko ajan. Hyvä etten naamalleni heti kaatunut ja itkenyt ja hehkuttanut kuin olympia kultaa maratoonissa voittanut kun 2 minuutin biisi loppui kuulokkeissa merkiksi ajan päättymisestä. Ja heti tietenkin tuli mieleen että onnistuuko tämä nyt ollenkaan 11 viikossa vai pitäisikö heti luovuttaa. Mutta kai sitä nyt voisi kuitenkin vielä yrittää.

Tarkoituksena siis on päästä siihen kuntoon että 11 viikon jälkeen eli 23.6 pystyisin juoksemaan 10 kilometriä ilman taukoja. Mitäköhän tästäkin tulee. Välipyykkinä olisi likkojen lenkki 18.5. silloin ohjelman mukaan pitäisi pystyä juoksemaan 5 km yhteen putkeen. Ilmoittauduttiin ystäväni kanssa juoksijoiksi pidemmälle 8.5 km matkalle. Toivottavasti onnistutaan.

Toki tässä treenissä on myös kyse pienestä laihduttamisesta. Yrityksissä on saada takaisin mitat joissa olin 6 vuotta sitten ammattikoulussa. Pudotettavaa ei ole kuin 6 kiloa mutta sekin tuntuu olevan vaikeaa. Tosin en ole harrastanut paljoa muuta kun punttisalilla käyntiä, joten juoksu varmaan antaa jotain tuloksia. Millään dieetillä en ole. Vähän katson mitä syön mutta en muuten mitenkään himoissani laihduta. Onneksi äidilläni on myös kehonkoostumusmittari joten näkee onko rasvaprosentti muuttunut kesään mennessä. Ja olisihan se kiva päästä lenkille poikaystäväni kanssa joka juoksee 15 km lenkkejä muutaman kerran viikossa. Hänkään kun ei yksin tykkää juosta.

Mutta nyt vaan täytyy yrittää ja pitää iloinen mieli. Onneksi aurinko paistaa ja kevät tulee ja sehän tekee tästä onneksi helpompaa. Juu katsotaan vaan parin viikon päästä missä se ilonen mieli on ja auringon paiste :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti